Rikottu hiusmalli on trendikäs ja tuo ulkoasuun särmää. Parhaimmillaan rikotun hiusmallin avulla voidaan korostaa kasvojen parhaita puolia. Jokaisella on omanlaisensa kasvojen muoto. Taitava kampaaja osaa kertoa, millainen malli asiakkaan kasvoille sopii ja toisaalta, mikä on sellainen malli, joka ei tuo parhaita puolia esiin. Myös oma persoona vaikuttaa siihen, mikä malli sopii ja tuntuu itsestä hyvältä.
Rikottu hiusmalli kasvojen muodon mukaan
Rikotun hiusmallin valinnassa tärkeintä on kasvojen muoto ja malli. Mikäli kasvot ovat kovin kulmikkaat, sopii tällaiselle ihmisille paremmin pehmeämmät linjat hiuksissa. Vastaavasti pyöreisiin kasvoihin sopivat vahvemmat linjat ja epäsäännöllisyys. Epäsäännöllisyys omalla tavallaan rikkoo pyöreyttä ja jopa kaventaa kasvoja. Myös toispuoleisuus on hyvä keino rikkoa kasvojen linjaa.
Hiustyyli vaikuttaa siis ulkomuotoon todella paljon. Mikäli haluaa tehdä kampauksen, joka sopii omalla kasvojen muodolle, niin on hyvä muistaa, että pyöreille kasvoille sopii ylöspäin menevä kampaus. Tällainen on esimerkiksi poninhäntä. Neliskanttisiin kasvoihin sopii puolestaan toispuoleisuus tai loivat kiharat. Myös kaunis ja huoliteltu nuttura on hyvä valinta!
Oma hiusmalli tyylin mukaan
Oma hiusmalli kannattaa kuitenkin ensisijaisesti valita oman tyylin mukaan. Rikottua hiustyyliä ei tarvitse valita, mikäli tykkää enemmän klassisesta permanentista. Yhtälailla hiukset voi leikkauttaa aivan lyhyiksi, jos se tuntuu omalta jutulta. Tärkeintä on, että omissa hiuksissa viihtyy ja kokee olonsa itsevarmaksi hiuksissaan.